Nyt on voitu ensi kertaa osoittaa, että tietty internet-sisältö aiheuttaa ihmisille ahdistusta − muun muassa pelkoa, huolta, hikoilua, hermostuneisuutta, sydämentykytystä, ärsytystä, turhautuneisuutta, yksinäisyyttä, mielipahaa, päänsärkyä, käsien tutinaa tai järkytystä.
Asiaa on tutkittu Lappeenrannan teknillisen yliopiston väitöskirjatutkimuksessa.
Diplomi-insinööri Santosh Kumar Kalwar kehitti väitöskirjassaan työvälineet, jotka auttavat tutkijoita ja eri käytännön toimijoita ymmärtämään ja mittaamaan internetissä koettua ahdistusta. Asteikkoja voivat jatkojalostaa muun muassa sovelluskehittäjät, suunnittelijat ja markkinoinnin sekä mainonnan ammattilaiset.
Väitöstutkimuksessa selvisi, että internetin käyttö ja ahdistus vaihtelevat sukupuolen ja iän mukaan. Suomalaisen tilastotiedon valossa nuoret ihmiset ovat ikääntyneempiä alttiimpia kokemaan internetperäistä ahdistusta. Myös naisten ja miesten tapa käyttää internetiä eroaa toisistaan yhä enemmän.
1990-luvulta alkaen internetillä on ollut keskeinen rooli henkilökohtaisten asioiden hoitamisessa, tutkimuksessa, viihteessä, akateemisessa maailmassa ja perhe- sekä yhteiskuntaelämässä. Väitöskirjan mukaan internetin käytöllä on kuitenkin sosiaalisia vaikutuksia, jotka ovat riippuvaisia sukupuolen, iän, etnisen taustan ja kulttuuristen ominaisuuksien tapaisista ryhmittelyistä. Nämä sosiaaliset tekijät voivat lisätä internetin käyttäjien kokemaa ahdistusta.
No comments:
Post a Comment