Viive ja tiedon hakeminen ahdistavat ihmisiä internetissä. Tuoreessa väitöskirjassa ahdistuksen fyysisiksi oireiksi listataan muun muassa sydämentykytys, huonompi ryhti ja hikoavat kämmenet.
Tiedon etsiminen internetistä ahdistaa erityisesti parikymppisiä. Nuoret aikuiset ovat lisäksi erityisen kärsimättömiä. Diplomi-insinööri Santosh Kumar Kalwar Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta on tutkinut sitä, miten internetin käyttö ahdistaa eri-ikäisiä ihmisiä. Muun muassa viive sekä kyvyttömyys löytää haluamaansa tietoa ahdistavat ihmisiä.
– Parikymppiset koehenkilöt ahdistuivat, kun joutuivat odottelemaan jonkin sisällön toimimista yli kaksi sekuntia. Ahdistusta aiheutti myös se, että tietoa löytääkseen täytyi kahlata monen eri sivuston läpi ja avata aina uusia linkkejä, Kalwar toteaa.
Kalwar huomasi, että ahdistus saa aikaan myös fyysisiä oireita:
– Huomasimme koehenkilöiden kämmenten hikoavan ja lisäksi ryhti muuttui huonommaksi. Heidän työskentelyergonomiansa kärsi selvästi.
Yhteensä kahdeksassa tutkimuksessa oli mukana yli 500 koehenkilöä.
Kalwarin väitöskirja tarkastetaan huomenna Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.
No comments:
Post a Comment